keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Zootropolis

Hei!
Kävin katsomassa Zootropoliksen sunnuntaina suomeksi 3D:nä ja puin nyt vähän mieleenjääneitä ajatuksiani tässä.

HUOM! Sisältää juonipaljastuksia!

Päällimmäisenä mieleen jäi, kuinka hyvin elokuva kuvaa nykyajan maailmaa. Kun Judy viittaa, että eläinten villiintyminen johtuu biologisista syistä, hän ei ymmärrä, että hän leimaa silloin kaikki petoeläimet vaarallisiksi. Muut kaupunkilaiset alkavat pelkäämään petoeläimiä ja Judy melkein menettää ystävänsä. Onneksi Judy kuitenkin ymmärtää virheensä ja korjaa sen. Muutenkin elokuva herätti minut miettimään nykyään olevia ennakkoluuloja: jos joku vähemmistöön kuuluva tekee jotain väärin, miksi pitää tuomita kaikki? Miksi ajatellaan, että kaikki muutkin ovat samanlaisia? Jos enemmistöön kuuluva tekisi saman, miksi silloin ei ajatella, että kaikki heistä ovat pahoja?

Pidin sekä Judysta, että Nickistä todella paljon. Nickin tarina kosketti. Hän oli ollut aivan samanlainen lapsena kuin Judy, mutta hän luovutti unelmansa suhteen. Muutenkin heidän ystävystymistään oli mukava seurata. Ja mukava, että neidät pidettiin vain ystävinä. Minulla ei ole mitään rakkaustarinoita vastaan, mutta kiva nähdä välillä ystävyystarinoitakin. :)
Bellwetherin paljastuminen pahikseksi tuntui vähän lattealta. Hän oli mukava hahmo elokuvan alussa, mutta hänen paljastuessaan pahikseksi oli hieman pettynyt.Hän vain yhtäkkiä päättikin olla pahis, motiivinaan vain saada poistettua petoeläimet keskuudestaan ( jos syinä oli muitakin, kertokaa ihmeessä. Minulta saattoi mennä jotain ohi hämmennykseni aikana). 
 
HUOM! Seuraava lauseessa on juonipaljastus elokuvasta Frozen. Hyppää seuraavaan kappaleeseen jos et ole kyseistä elokuvaa nähnyt.
Mieleeni tuli Frozenista Hansin paljastuminen pahikseksi, tosin siinä Hansin motiivi oli paremmin perusteltu kuin Bellwetherin.
Hauskimmat kohtaukset olivat viittauksia muihin Disney-klassikkoihin. Niistä mieleeni jäivät Let it go Judyn soittolistassa, "elämä ei ole jääprinsessaelokuva, jossa laulamalla kaikki paranee2 (en muista aivan tarkalleen, mutta jotain tuonne päin. Varmaan ymmärsitte) ja parhaimpana Duke Weselton ja hänen DvD-myyntipisteensä, jossa oli eläimmellistettyjä Disney-elokuvia (Wreck-it rhino, Pig hero 6...). Näissä kohdissa tuli kavereiden kanssa vaihdettua huvittuneita katseita. Tällaiset vitsit ovat aina parhaita :)

Elokuvan musiikista jäi mieleeni oikeastaan vain Shakiran ( tai Gazellen) Try everything, joka oli mielestäni todella hyvä. Elokuvan jälkeen on tullut pari kertaa kuunneltua se, ja se vain paranee jokaisen kuuntelukerran jälkeen.

http://myinforms.com/en/a/26233337-weve-finally-let-it-go-disneys-zootopia-breaks-frozens-opening-weekend-record/
Suomidubbi oli hyvä, vaikka varsinkin Iina Kuustonen Judyn roolissa vähän epäillyttikin. Iina oli oikein hyvä Judyna, mutta pidin ehkä hitusen ennemmän Ilkka Vilin Nickistä. Myös muiden hahmojen dubbaus oli onnistunut. Tosin yhden kerran jälkeen on vaikea hirveästi arvostella.

Minun tekisi hirveästi mieli mennä katsomaan elokuva uudestaan, niin paljon ajatuksia se minussa herätti (kaikkia en edes listannut tähän, koska en osannut pukea niitä sanoiksi). Mutta eikö hyvän elokuvan tunnusmerkki ole, että se naurattaa, koskettaa ja herättää ajatuksia? Jos näin on, Zootropolis on aivan mahtava elokuva!

Mitä mieltä te olitte elokuvasta? Herättikö se teissä minkälaisia ajatuksia?  Kertokaa toki omia mielipiteitänne kommenteissa! :)

2 kommenttia:

  1. Voisin allekirjoittaa kaiken mitä kirjoitit, niin samanlaisia ajatuksia minullakin Zootropoliksesta heräsi! Pidin elokuvasta kovasti.

    Minustakin oli ihanaa, että kerrankin koko elokuvassa ei ollut yhtään romanssia (jos nyt ei lasketa sen päästäisen häitä, mutta sitä puolisoakaan ei edes näytetty, joten se olisi aika turhaa). Oli hauskaa että Judysta ja Nickistä tuli hyvät ystävät.

    Hei kiva että muistit noiden piraattidvd:iden nimiä! Itselleni jäi mieleen vain Kaksin karkuteillä -eläinversion kansi ja tulevat Moana ja se pajunvarsileffa.

    Minustakin oli harmi miten Bellwether olikin tarinan pahis, koska olin aluksi pitänyt hahmosta eikä koko Bellwetherin juonessa tuntunut olevan mitään järkeä. Minusta oli tylsää, että tätä samaa "aluksi hyvä pahis" -kuviota käytettiin taas ja vielä huonommin toimivana kuin aikaisemmin.

    Ja voi, itse olen kanssa fiilistellyt tuota Try everything -kappaletta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että sinäkin pidit elokuvasta!

      Itse muistin piraattileffoista vain Pig hero 6:n, mutta kavereillani oli jäänyt myös tuo Wreck-it rhino mieleen, joten päätinpä senkin laittaa tuohon. :)

      En todellakaan pitänyt Bellwetherin muuttumisesta hyvästä pahaksi, se tuntui jotenkin hyvin hätiköidyltä. Vaikka tämä häiritseekin minua, elokuva ei kuitenkaan huonone silmissäni. Pidän sitä yhä aivan mahtavana!

      Poista