sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Parhaat Disney-elokuvat

Ensimmäinen tekstini (tai toinen, miten nyt haluatte ajatella) on parhaat Disney-elokuvat. En ole vielä katsonut kaikkia Disney leffoja, joten saatan julkaista myöhemmin päivitetyn listan. Mutta tämä on tämänhetkinen mielipiteeni.

10. Liisa ihmemaassa

Pidän tästä elokuvasta kaikesta sen hulluudesta huolimatta. Tai sen takia. Elokuvassa on paljon hahmoja, joista suosikkini ovat Hullu hatuntekijä, Veijarikissa ja Kaalimato. Elokuvassa on myös paljon lauluja, mutta suosikkini on Unbirthday song. En oikein tiedä, mitä muuta sanoa tästä leffasta.

9. Karhuveljeni Koda

Katsoin tämän leffan oikeastaan aika vasta ja tykästyin siihen. Mielestäni tämä on paras 2000-luvun tuotannosta. Kenain hahmokehitys on mahtavaa ja Koda on ihana. No way out on kohta, jossa itken, mutta elokuvassa saa myös nauraa. Juoni pitää otteessaan ja loppu on stdäntälämmittävä. Suosikkihahmoni ovat Sitka, Tanana ja Koda. Taukki ja Tsoukki ovat hauskoja, varsinkin se puuarvuuttelukohtaus.

8. Kaunotar ja Hirviö

En yleensä pidä hirveästi elokuvista, jossa on taikuutta, mutta tämä leffa on poikkeus. Belle on suosikkiprinsessani ja Hirviön kehitys on mukavaa seurattavaa. Aluksi Hirviö vaikuttaa sydämmettömältä, mutta lopulta paljastuu, että Hirviölläkin on hyvä sydän. Bellen ja Hirviön rakastuminen on hidasta, mutta mielenkiintoista. Se huipentuu yhdessä Disneyn ikonisimmissa kohtauksessa, nimittäin Beauty and the beast tanssikohtauksessa. Muutenkin Kaunottaren ja hirviön musiikki on aivan ihanaa.

7. Wall-E

Wall-E oli pienenä lapsena suosikki elokuvani enkä ihmettele miksi! Leffa on aivan mahtava! Rakastan sitä, miten Pixar on saanut luotua koskettavan tatinan roboteilla. Wall-E on niin suloinen ihastuessaan Evaan ja yrittäessään näyttää tunteensa hänelle. Miksi tämä leffa ei sitten enää ole ensimmäisenä? Ehkä se johtuu osaksi siitä, että en ollut pienempänä katsonut muita Disney leffoja kuin Pixareita (lukuunottamatta Pinocchiota, Tuhkimoa, Leijonakuninkaita, Aarreplanettaa ja Boltia) ja osaksi siitä, että nykyään leffoja katsoo eri tavalla kuin nuorempana. Mutta pidän silti tästä leffasta!

6. Mulan

Useat Disney-leffat kertovat rakkaudesta, mutta ei Mulan. Mulan kertoo rohkeudesta ja itsensä löytämisestä. Kun Mulan näkee isänsä olevan kykenemätön taisteluun, hän pukeutuu mieheksi ja lähtee taisteluun tietöen, että jos hän paljastuu, hänet surmataan. Mulanin nokkeluus kuitenkin auttaa sotilaat voittamaan hunnit. Lempihahmoni ovat Mulan, isoäiti ja Mushu. Mushun repliikit ovat todella hauskoja. Mulanin lauluista pidän eniten herkästä Reflectionista, joka kertoo hyvin Mulanin tunteet.

5. Up- kohti korkeuksia

En pienempänä ymmärtänyt tämän leffan kauneutta, en oikeastaan välittänyt koko leffasta hirveästi (koska Wall-E). Katsoin sen tänä vuonna uudestaan ja Married life kohtaus sai minut itkemään. Se kertoo niin ihanasti Carlin ja Ellien suhteen. Vaikka katsoja ei näe Ellietä kuin n. 10 minuutin verran, katsoja ehtii kiintyä häneen. Kun Ellie kuolee, katsoja itkee Carlin kanssa. Suosikkihahmoni ovat Carl ja Dogi. On hauska seurata miten ärhäkästä Carlista kasvaa, lempeä, hyväsydämminen vanhus. Dogi on todella hauska ja suloinen sivuhahmo. Rakastan tämän leffan loppua.

4. Leijonakuningas

Ainut tämän listan Disney klassikoista, jonka olen nähnyt nuorempana. En silloin ymmärtänyt elokuvaa kunnolla, mutta pidin Timonista ja Pumbasta (ja pidän vieläkin).  Nykyään se on mielestäni aivan upea elokuva enkä ihmettele, miksi se on useiden lempi Disney-elokuva! Elokuvan tarina, hahmot, musiikki... Wau! Mufasa on yksi lempi Disney-hahmoistani ja Simban hahmokehitys on aivan mahtava. Timon ja Pumbaa ovat elokuvan hauskuuttajia, mutta nauran usein myös Rafikille. Scar on hyytävä  ja kuuluukin suosikkipahiksiini.  Elokuvan musiikeista pidän erityisen paljon Circle of lifesta ja Hakuna matatasta ja siitä taustamusiikista, kun Simba kävelee lopussa Jylhäkalliolle.
Ps. Olenko ainoa, joka on aina ajatellut, että Circle of lifen laulaa se kirahviäiti, joka ilmestyy näkyviin juuri laulun alkaessa.

3. Pocahontas

Mietin jonkin aikaa, laitanko Pocahontasin, vai Leijonakuninkaan kolmanneksi, mutta päädyin lopulta Pocahontasiin, koska pidän sen tarinasta ja musiikista hieman enemmän kuin Leijonakuninkaan. Pocahontasissa rakastan Pocahontasin ja John Smithin suhdetta. Aluksi John on ampua Pocahontasin, mutta tutustuu tähän ja Pocahontas opettaa hänelle luonnon ihmeitä Colours of the windin aikana. Elokuvan loppu on hyvin haikea. Pidän hahmoista myös Kaarnamuorista. Ratcliffe on ihan hyvä pahis, ei kuulu kuitenkaan suosikkeihini. Elokuvan laulut ovat mahtavia suosikkini ovat Colours of the wind (jonka mainitsinkin jo) ja Just around the riverbend.

2.  Inside out

Rakastuin tähän leffaan heti leffateatterissa. Elokuva on hauska, mutta myös haikea. Itken aina, kun Riley palaa kotiin, mutta nauran sen jälkeen pojalle, johon Riley törmää ( "Tyttö! Tyttö!") ja lopputeksteille. Inside outissa ei kuulla lauluja, mutta elokuvan soundtrack on aivan ihanaa kuunneltavaa. Tunteista pidän eniten Ilosta, Surusta ja Pelosta, en vain osaa valita yhtä suosikkia. Rakastan myös Bing Bongia SPOILEREITA!
Ja hänen kuolemansa on toinen kohta, joka saa minut itkemään.

1. Notre Damen kellonsoittaja

Lähes kaikki muut leffat pyörivät listalla sinne tänne, mutta tiesin alusta alkaen, että tämä tulee olemaan ensimmäisenä. Rakastan kaikkea leffassa: musiikkia, hahmoja, tarinaa... Esmeralda on suosikki Disney-hahmoni ja Quasimodo on minulle hyvin samaistuttava hahmo. Frollo on yksi parhaimmista pahiksista koskaan ja rakastan Clopinia. Musiikki on henkeäsalpaavan mahtipontista ja upeaa. Suosikkikappaleeni on The bells of Notre Dame, mutta pidän myös Out there, Heaven's light/Hellfire ja God help the outcast kappaleista todella paljon. Oikeastaan ainoa kohta, josta en pidä leffassa, on gargoilien laulama A guy like you, joka ei sovi leffaan ollenkaan. Tämä ei kuitenkaan loppujen lopuksi haittaa niin paljoa, koska koko leffa on muuten niin mahtava! Leffa sai minut myös kiinnostumaan kirjasta, johon se perustuu, Victor Hugon Pariisin Notre-Dameen, ja aion lukea kirjan, kunhan saan sen vain käsiini jostain.

Leffojen laittaminen järjestukseen oli todella vaikeaa, muttei niin vaikeaa kuin kommenttien keksiminen. Olen pahoillani, jos teistä tuntuu, että välillä toistan itseäni.
Mitkä ovat teidän lempileffojanne?

3 kommenttia:

  1. Hyviä elokuvia olet valinnut listallesi! Wall-E on aivan ihana elokuva, enkä yhtään ihmettele, että olet tykännyt siitä. :) Itse olen vielä tekemässä TOP-listaa Disney-klassikoista, mutta sen pitäisi valmistua alkuvuodesta, kun saan arvosteltua kaikki Disney-klassikot läpi omassa blogissani. Kärkipäässä pyörii kuitenkin Leijonakuningas ja Kaunotar ja Hirviö. <3

    Haluan myös antaa sinulle vinkin. Kuvat elähdyttävät kivasti tekstiä, joten niitä kannattaa käyttää. En sano, että postaukset olisi huonoja ilman kuvia, mutta kuvat tuo koko blogiinkin kivaa väriä ja silmänruokaa. Hyvä osoite, josta animaatioelokuvien kuvia saa kätevästi, on

    disneyscreencaps.com

    Kunhan muistaa mainita kuvien lähteen. (Itse olen tämän yleisimmän lähteen laittanut blogin sivuun, ettei jokavtekstiin tarvitse samaa laittaa.)

    Mutta kiitos hyvästä tekstistä! Ihanaa, että tänne tulee uusia blogeja!!! :D Jeeeeee!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Niitä on aina kiva saada. :)

      Minun piti laittaa tähän kuvia, mutta koneeni ei suostunut toimimaan, joten jouduin kirjoittamaan tekstin kännykällä. Kirjoittaminen oli muutenkin niin vaikeaa, joten jätin suosiolla kuvien laittamisen tällä kertaa väliin. Tuon Disney screencapsin olinkin jo huomannut, kiitos kuitenkin vinkistä. :)

      Poista
    2. Aijaa! Voi että! Toivottavasti koneesi toimii tulevaisuudessa, sillä sillä on paljon helpompi kirjoittaa tekstejä. :)

      Poista